Tämä postaus on tehty alunperin 14.6.2020.
Niinpäniin. Ei kaikki voi mennä koko ajan putkeen, ja sitten kun ongelmia tulee, ne tahtoo kasautua....
Kasvomaskimallineesta tuli hittituote, ja tulostin laulelee tuntikausia joka päivä. Prusa on luotettava työjuhta, ei tarvitse säätää ja "harrastaa", voi vaan tehdä.
Tuli sitten ongelmia, tulosteet epäonnistui yksi toisensa jälkeen. Paras oli tämä, kun kävin aina vilkaisemassa että "joo, tulostaa edelleen, hyvältä näyttää".
Tulostus valmistui, menin ottamaan levyä pois ja ihmettelin että nyt jäi kyllä pari kerrosta vajaaksi. Tulostin väitti että homma on 100% hoidettuna. Niinpä niin. Kyllähän se tulostin tulosti koko ajan, mutta ei se filamenttikela liikkunut, eli suuttimessa oli sitten aika iso tukos.
Tätä selvitellessä meni hetki, ja samalla tuli vaihdettua alkuperäinen tulostuspää messinkisestä teräksiseen.
Haistaako joku uusia ongelmia? Jepjep. Sen jälkeen sitten kävi mm. tällaista:
ja tällaistakin
Ylemmässä kuvassa joku johdoista on ottanut kiinni petiin, ja tönäissyt petin pois paikaltaan (kyllä, tulostinpeti oli etureunasta sentin verran vinossa. Se ei ihan pienestä liikahda, magneettinen levy tarttuu napakasti alustaan kiinni). Aelmassa kuvassa sitten kaikki nämä aiemmat violetilla tulostetut ongelmat ja sötökset alkoivat tulla maksettavaksi...
Myös tulostimen avaaminen ja kasaaminen ei mennyt ihan millilleen, ja tuon vihreän levyn tulostamisen jälkeen tulostuspää näytti tältä.
(joo. vinossakin se on)
No, eikun auki ja säätämistä lisää. Kuonaa, köhnää ja töhkää rapsuteltu ja veistelty ja raivattu. Ja eiku taas tulostamaan. Pari vihreää meni hyvin, ja violettia kun yritti, niin sama homma, ei tulostu. Alkoi usko loppua tekemiseen, ja "jos tää jää vaan jotenkin jumiin tässä kelalla". Purin monta metriä, totesin että hyvin pyörii. Pyörittelin takaisin kelalle, filamentti peukalon ja etusormen välissä.... Tuntui tosi kummalliselle, kulmikkaalle. Mikrometri käteen ja kyllä, soikeaahan se oli. Uskomatonta, että 2/3 kelasta oli moitteetonta, pyöreää ja juoksevaa, sitten yhtäkkiä soikeaa. Tulostuspää ei tunnista ilmeisesti kunnolla tilannetta, ja aiheutti sitten Runsaasti Ongelmia.
Poistin loppukelan käytöstä, täytyy tutkia sitä myöhemmin, ja vaihdoin takaisin vihreään. Tulostukset alkoi taas onnistua! Jee!
Mutta, edessä oli seuraava ongelma. Filamentit lopussa, pakko saada äkkiä jostain lisää. Oranssia, jo aiemmin testatulta merkiltä, tilaukseen ja parissa päivässä tilauksesta matkahuollon pisteeseen ja tulostimeen. Ja uusia ongelmia! Asetukset kohillaan, kaikki hyvin, mutta ei. Ei niin millään meinaa tulla hyvää jälkeä.
Kerrokset ei tartu, vaikka nopeutta laskee ja lämpötilaa nostaa. Alkoi jo epäilyttää että jos tarroituksesta huolimatta tämä onkin PETG:tä eikä PLA:ta, ja kuinka paljon uskaltaa nostaa lämpöä yli ohjeistetun. Kuitenkin muovituntemusta ei kauheasti ole, mutta kuten moni tietää, esimerkiksi polymeerimassojen kanssa lämpötilat on tosi tarkkoja, paljoa suosituksen yli ei kannata mennä, ellei halua koko kotiin uutta ödööriä... Rohkaistuin testaamaan pikkupaloilla +10 asteen sykleissä, jopa 30 asteen ylitystä, ja ainakaan pienemmillä paloilla ei mitään vaarallisen tuntuista ongelmaa tullut vastaan. Nyt sitten mennään +20 astetta kuumemmalla. Teräksisen suuttimen kanssa pitää kuumempaa ollakin, mutta mielestäni tuo on jo todella paljon lisää (edellisellä 200 astetta, nyt siis 220).
Nyt toivottavasti hommat toimii, ja kunhan tässä ehtii, pitää tutkia miten sen soikean voisi myös tulostaa. Ehkä jotain pienempiä tuotteita voisi kokeilla.
Ainiin, testasin myös mitä tapahtuu kun filamentti loppuu kesken kaiken. Kävi niin että sain jo toisen kelan tyhjäksi, ja jäljellä oli muutamia metrejä filamenttia. Tein kelan reunaan sopivia filamentin pidikkeitä, ja seurasin miten tulostin ilmoittaa filamentin loppumisesta.
Tulostinpää ajettiin etureunaan, "remove filament, insert new". Pari napinpainallusta, 7 cm langanpätkä jäi tähteeksi ja uutta tilalle. Ja tulostus jatkuu nätisti (loppuva filamentti oli valkea, heitin jatkoksi violettia)
Jos joku jaksoi lukea loppuun asti, perustin myös webbikaupan Vilkas-palveluun. Alkuun näitä korona-tuotteita, mutta muutakin on suunnittelussa ja työn alla!