Siirtelen tänne joitakin 3D-tulostuspostauksia, joita olen tehnyt langankuluttaja-blogiini.
Tämä on julkaistu 17.5.2020.
3D-tulostusaiheinen blogi. Sisältää tuotesijoittelua, omia tulosteita ja havaintoja. Blog about 3D printing. Maybe something in English too.
Siirtelen tänne joitakin 3D-tulostuspostauksia, joita olen tehnyt langankuluttaja-blogiini.
Tämä on julkaistu 17.5.2020.
Kaikki sai alkunsa 2017 Worldcon tapahtumasta. Ysävän kanssa käytiin ihmettelemässä eri materiaaleista tulostettuja pieniä tuotteita ja osallistuttiin lyhyeen esittelyyn. Vuonna 2019 tuli 3D tulostin kotiin ja halusin oppia käyttämään sitä kunnolla, ja tulostamaan muutakin kuin toisten valmiita ohjeita.
Menin tammikuussa 2020 Jyväskylän ammatikorkeakoulun järjestämälle 3D-tulostuskurssille, jota veti Antti Henell. Piirsin kurssilla ensimmäisenä tuotteena oman kampuksen kampustoimiston maskotin. Maaliskuussa maailman valtasi pandemia, ja ompelijana aloin tekemään myös kasvomaskeja. Suunnittelin pari erilaista kasvomaskikaavaa, joita aloin myymään Etsy-kaupassa, ja päätin avata myös suomalaisilla maksupainikkeilla olevan verkkokaupan.
Toukokuussa oli Lappeenrannan yliopistossa "juttele tutkijalle" viikko, pääsin rupattelemaan Heidi Piilin kanssa ja hän ehdotti pienen jutun tekoa MFG 4.0 -sivustolle. Pääset lukemaan sen tästä: https://mfg40.fi/3d-tulostus-tarjoaa-mahdollisuuksia-myos-kasityomarkkinoille/
Tämän jälkeen tuotevalikoima on laajentunut mm. neulojien tarvikkeisiin (lankakulhot ja puikkokotelot) sekä askartelumassaleikkureihin.
Perinteinen aloitus.
Tässä blogissa on tarkoitus olla 3D-tulostamiseen liittyviä tekstejä, kuvia ja ehkä jopa apuja muille tulostajille.
Käytössä on kaksi Prusan i3MK3S -tulostinta, päämateriaaaleina PLA ja PETG.
Käytän eri suunnitteluohjelmia erilaisten tuotteiden piirtämiseen. Tämän vuoden ajan olen opetellut käyttämään Solidworksiä. Vieläkään en ka...